Kokemusta karttuu

  • 2012 Aloitin tanssinohjaajana Ylöjärvellä Gilda Gallerialla. Lajeinani olivat tuolloin aikuisbaletti ja tankotanssi.
  • 2013 Ensimmäiset lastentuntien ohjaukset satubaletin muodossa Ylöjärvellä. Aloitin myös tankotanssin ja burleskin ohjaajana Pole Academyllä Tampereella. Perustin oman toiminimen.
  • 2014 Tanssivalmentajaksi Tapparan muodostelmaluistelujoukkueille. Lastentunteja myös Tampereella Perheliikuntakeskus Hipassa.
  • 2016 Satufysio avasi Jumppaamo-salin, jonne menin aikuisbalettiopettajaksi.
  • 2017 Aloitin tanssipedagogiikan perusopinnot Tampereen Kesäyliopistossa.
 

minun tanssini

 Kuva: Saša Mustonen

Kuva: Saša Mustonen

Olen aina rakastanut tanssimista enemmän kuin mitään muuta. Tanssi on minulle tärkeää nimenomaan tanssin ja ilmaisun takia, ei niinkään sen liikunnallisuuden tähden. Läpi elämän suhteeni tansssiin on kuitenkin ollut äärimmäisen vaikea. Se on minulle kaikkein tärkeintä, mutta vuodesta toiseen olen tanssitunneilla kokenut olevani väärässä paikassa. Oma tanssipolkuni ei ole ollut helppo, mutta vihdoin olen tullut kotiin sitä myöten.

Haluan kertoa tarinani, koska tanssiminen ei ole ainoastaan vuosia erityiskoulutusryhmissä treenainneille, tai ammattilaisille, tai hoikille ihmisille, tai huippulahjakkaille, tai huippunotkeille ihmisille. Se on jokaisen oikeus, ja jokaisen tanssi on arvokasta juuri sellaisenaan.

Varhaisin tanssimuistoni on alle kouluikäisenä lastentanssista, jossa ei saanut tehdä mitään kivaa. Tuolloin "kaikki kiva" tarkoitti lähinnä pienten istuinalusten heittelyä, mutta sekin kiva oli kiellettyä. Tunnin muu sisältö ei ole koskaan minulle selvinnyt. 
Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, jossa harrastusmahdollisuudet rajoittuivat siihen mitä kirkonkylällä oli tarjolla.
Näissä puitteissa aloitin show-tanssin 9-vuotiaana paikallisella nuorisotilalla. En oppinut koreografiaa edes esitykseen mennessä, mutta rakastin katsella miten kauniisti opettajamme liikkui. 12-vuotiaana tutustuin ensimmäistä kertaa katutanssin maailmaan, mutta meni vielä kymmenen vuotta että hiphopin tanssiminen alkoi vihdoin tuntua luontevalta.
Yläasteella harrastin ensin katutanssin lisäksi itämaista tanssia, kunnes pääsin aloittamaan naapurikaupungissa modernin tanssin ja baletin. Peli oli selvä; minusta tulisi tanssija. Miten hirvittävän paljon tuolloin tanssia rakastinkaan, ja miten kovasti sitä vihasinkaan silloin, kun koin etten ollut riittävän hyvä.

Syksyllä 2006 olin 17 ja päättänyt keskittyä täysillä baletin tanssimiseen. Sitä onnea ei kauaa kestänyt; jalat kirjaimellisesti pettivät alta.
Kävi ilmi, että kärkitossujen käyttö baletissa ja erityisesti jalkapöydän jatkuva venytys olivat tehneet hallaa jo valmiiksi löysille nilkoilleni. Nivelsiteet olivat venyneet niin pahasti, että saatoin kaatua milloin tahansa kesken kävelyn. Sinne ropisivat (muutenkin epärealistiset) haaveet ammattiurasta, ja lopetin tanssimisen kokonaan. Meni pari vuotta, että pääsin takaisin pystyyn ja löysin jälleen rakkaan harrastukseni.

Keväällä 2008 muutin Tampereelle, ja heti ensimmäisellä viikolla ilmottauduin tankotanssitunnille nyt jo edesmenneelle 7th Heaven-studiolle. Tankotanssin myötä löysin jälleen innostuksen tanssia kohtaan, ja pitkästä aikaa halusin kehittyä jossain. Ylävartalopainotteisessa lajissa nilkkojen heikko kunto ei niin paljoa haitannut, ja yksilölajissa koin ihan uudenlaista ilmaisunvapautta. Pian tämän jälkeen sain ensikosketuksen burleskiin ja eksoottiseen tanssiin, jotka molemmat ovat edelleen lähellä sydäntäni.
Palasin myös balettitunneille ja uskaltauduin aloittamaan jazz-tanssin. Miten kivaa se olikaan! Edelleenkään en kuitenkaan päässyt eroon vierauden ja huonommuuden tunteesta, ja podin välillä koviakin sisäisiä ristiriitoja jatkaako harrastusta vaiko ei.
Töiden lisääntyessä ja varsinkin yrittäjäksi ryhdyttyäni karsin kovalla kädellä omaa aikaani, ja siinä samalla karisivat jälleen harrastuksetkin. Meni pitkään, kunnes ymmärsin etteivät tanssin opettaminen ja omaksi iloksi tanssiminen ole ollenkaan toisiinsa verrattavia asioita.

Tällä hetkellä (kevät 2017) tanssin edelleen niin tangolla kuin ilmankin. Harrastan balettia, nykytanssia ja jazzia; tankotanssia, burleskia ja pariakrobatiaa. Enää en koe olevani väärässä paikassa; nykyään tanssin vain ja ainoastaan itseäni varten, en mahtuakseni johonkin kuvitteelliseen muottiin. Tanssipedagogiikan opintojen myötä olen saanut uutta motivaatiota ja intoa intoa niin työhöni, kuin itseni kehittämiseen tanssijana ja mahdollisesti tanssikasvattajanakin.